Voihan villasukka

Täällä taas...elämä kulkee eteenpäin niin tasaista polkua, että välillä oikein ärsyttää kun ei ole mitään kerrottavaa :)

Uusi vuosivalmennus lähti hyvin käyntiin. Pidettiin 2 viikon ketoosijakso alkuun ja ruokajutut muutenkin muuttui viime vuoteen nähden (lue, annokset pienenivät 😜 )
Saliohjelma tehtiin 4-jakoiseksi, ja sitä nyt parhaani mukaan yritän noudattaa. Kävin tuosta lähellä olevasta liikuntahallista hakemassa kausikortin salille...ei enää selityksiä ettenkö kerkeäisi treenaamaan, kun matka kestää muutaman hassun minuutin. Oon jotenkin aina mieltänyt, että siellä kellarissa on joku kämäinen salinrähjä, mutta yllätyin positiivisesti...sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsen.

Käsi venkuloi edelleen ja elää omaa elämäänsä. Lapatuki ei pidä ja varsinkin vipunostoissa sarjat jää auttamattomasti aina kesken. Kyllähän ne saisi varmaan remmottua loppuun, mutta siinä kohtaa ei olisi enää tietoakaan puhtaasta tekniikasta vaan enemmänkin venäläisen ruletin pelaamisesta. Joten olen tyytynyt siihen mitä pystyn kunnolla tekemään, vaikka hermoa se syökin.
Onneksi parin viikon päästä pääsen omalle työterveyslääkärille ja toivottavasti vihdoin saan passituksen tai ainakin lähetteen magneettikuvaan.

Mitä tuohon otsikkoon tulee, niin olen täysin hurahtanut neulomaan villasukkia. Kantapäät ovat aina olleet minulle se näkymätön mörkö, jonka vuoksi en kutimiin ole koskenut. Alkoi niin älälle ottamaan kun työkaverit hehkutti neulomisen ihanuudella, joten härkää sarvista kiinni ja youtube videoiden avulla minäkin onnistuin. Aika hienoja, vaikka itse sanonkin 💜

Löysin toissapäivänä myös kadonneen peilikuvani, ja sitähän nyt on ihailtu ihan huolella. Pää siis pikkuhiljaa alkaa ottaa kiinni jo saavutettua tulosta.

                   Elämä on melkoisen ihanaa!!

Joulusta selvitty

Onneksi joulu on vain kerran vuodessa....ei, minulla ei ollut stressiä eikä paineita pyhien suhteen. Mutta minulla on jäätävä turvotus parin vapaasyöntipäivän jäljiltä 😨
Vaikken vetänytkään mitään ruokaövereitä, niin silti olen onnellinen kun sain palata takaisin Farmi-eväisiin.

Joulu sujui muutenkin rauhallisissa merkeissä perheen kanssa, ulkoiltiin ja oltiin vain. Nautittiin koko perheen yhteisistä vapaista, joita nykyään niin harvoin on.

Nyt suunnataan sitten katseet kohti tulevaa vuotta. Valmennuksen suhteen tulee muutoksia, kun uuden vuosivalmennuksen myötä myös oma valmentajani vaihtuu. Toki Kaisan olisin mieluusti pitänyt itselläni, mutta en ole ollenkaan pettynyt siihen että tilalle saan Bettinan.
Uusia tavoitteita mietitään yhdessä ja laitetaan homma kulkemaan astetta kovempaa...ja toivotaan että kantti kestää ämmällä.
Mutta nämä muutokset vasta tammikuun loppupuolella 😊

Se onkin kohta taas uusien kuvien ottamisen aika, pääsen itkupotkuraivoilemaan, kun puusilmänä en ikinä tunnu näkevän sitä muutosta. Mutta löysimpä tuossa pyjien aikaan kuvan itsestäni joka on otettu tammikuussa 2012....voi taivas varjele!!! Jos ei mikään muu pidä motivaatiota yllä niin se kuva ainakin 😱

Ei ole enää totta

Miten ihminen voi olla näin kömpelö?

Eilen nousin vähän vauhdikkaammin sohvalta vastatakseni puhelimeen. Ennenkuin tajusinkaan niin kuului ikävä rusahdus ja löysin itseni rähmälläni lattialta. Nilkan nivelsiteet sai kyytiä, ja voin kertoa että tekee kipeää :-(

Kyllähän tuolla kävelemään pystyy, mutta sitä seuraava turvotus on melkoinen...joten liimasiteellä mennään nyt hetken aikaa. Saapa nähdä tehdäänkö nyt hetkeen sitten jalkatreenejäkään *painokelvotonta tekstiä*

Täällä taas

Luvattoman pitkä tauko taas kirjoittamisessa, ei vaan ole tuntunut olevan mitään kirjoittamista.

Syksy on mennyt käden kanssa tapellessa. 4 kuukauden treenitauko yläkropassa söi naista järjettömän paljon ja kaikki muukin tekeminen alkoi olla melkoista taistelua. Voin tunnustaa rehdisti, että jalka-persejumpasta sain varmaan jo yliannostuksen.

Kauhukseni huomasin että tekemiset alkoi olla puhdasta suorittamista ja se tekemisen ilo alkoi kaikota. Samalla aloin valua kokoajan vain lähemmäksi entistä olotilaa, sitä että miellytän muita ja unohdan itseni. Pakko oli pysähtyä ja miettiä mitä oikeasti haluan.
Minähän pyysin jo alkusyksystä Fitfarmilta jatkosopimuskaavakkeet täytettäväksi seuraavaa valmennuskautta varten, niiden lähettäminen kuitenkin vain venyi venymistään. En ollutkaan enää niin varma että haluanko jatkaa ja pystynkö tähän enää. Tunsin keikkuvani välillä hyvinkin ohuella veitsenterällä, jos joku olisi vähän tuupannut, olisin syöksynyt pääedellä sinne samaan suohon josta olen viimeiset puolitoista vuotta pyristellyt ylös.

Onnekseni ystäväni heitti minulle haasteen, osallistumisen oman elämän inventaario hyvinvointihaasteeseen ( hyvinvointihaaste.weebly.com ). Pääsin aukomaan elämäni eri osa-alueita ja pohtimaan minne suuntaan elämäni on menossa ja minne sen tahtoisin menevän. Ajattelin kyllä aluksi että ompahan haaste ja tuskin tästä mitään apua on, nyt olen toista mieltä ja hyvinkin tyytyväinen etyä lähdin mukaan 😊

Uusi vuosisopimus Fitfarmille on tehty, ja vaikka vuosi tuokin hieman muutoksia asioihin, niin tiedän tehneeni sen oikean ratkaisun jatkaessani tällä tiellä.

Vielä kun saan käden täysin kuntoutettua, niin homma pääsee etenemään taas täysillä eteenpäin...kyllä tämä taas tästä!!

Pohjalta suunta taas ylöspäin

Hieman taas ollut taukoa kirjoittamisessa ja syynkin voin kertoa.

Käden toimimattomuus olikin kovaa kyytiä korvienvälille ja olin lähes valmis heittämään kaiken takimmaiseen nurkkaan. Niin turhautunut olo ollut viimeiset viikot, että mikään ei ole onnistunut. Pääkoppaa söi jo peruuntunut ratsastuskurssi mutta entistä enemmän vielä kun jouduin perumaan kauan odottamani Bettinan vetämän ulkotreenin ja siihen perään sovitun jumppa-ajan Mayorsille.
Sain Kaisalta uuden saliohjelman tämän saikuttamisen ajalle, mutta ei siitä yksin tekemisestäkään mitään tullut, jotain rävelsin ja kertaalleen iski niin hirveä vi....s että lähellä oli etten potkinut laitteita ja purkanut niihin kiukkuani! No kesken treenin oli lähdettävä kotiin, ei sinne kannattanut jäädä edes yrittämään enää mitään.

Mutta hengissä siis kuitenkin, ja onneksi minulla on nuo koirat, joiden kanssa on vaan mentävä ulos...no se on ehkä yksi sellainen asia jota en tee koskaan pakon vuoksi, vaan siksi että haluan. On se vaan niin terapeuttista mennä pitkin metsäpolkuja ja nauttia omasta hetkestään. Ja onhan minulla välillä mukana reippaat lenkkikaveritkin :)

Eilen vihdoin pääsin salille Bettinan piiskattavaksi. Olin niin täynnä motivaatiota ja intoa että vähän itsekin yllätyin siitä miten hyvin treeni meni :D Hiki virtasi ja jalkoja poltti, mutta yhtään en muistanut edes kitistä...paitsi prässissä pääsi yksi vähemmän kaunis sana. Bettinakin kysyi jo minulta että olenko vaihtanut aamulla paristoni kun homma kulkee niin hyvin! No arvatkaa sainko siitä vain lisävirtaa ja miten voikin pienen ihmisen mieltä lämmittää kun pt kehuu kauniita takareisiäni <3
Bettina on kova ja vaativa treenauttaja, mutta hänen vahvuus on kyllä tuo jäätävän suuri tsemppaus. Jotenkin hän aina löytää ne oikeat sanat oikeaan kohtaan ja kykenee siinä treenin lomassa hoitamaan myös korvienväliä. Minulle ainakin on ollut suuri apu kun aina olen voinut avoimesti puhua asioista ja purkaa mielipahaani, ja joka kerta olen mieli kevyempänä saanut poistua salilta. Betsku vaan on niin <3

Tänään tuleekin tasan vuosi täyteen siitä kun päätin kääntää sen viimeisenkin kiven hakiessani apua paino-ongelmaan ja sen tuomiin lieveilmiöihin. Tasan vuosi sitten kävelin ensimmäisen kerran Kaisan eteen pelonsekaisin tuntein, enkä tiennyt miten elämäni tuleekaan muuttumaan.
Huomenna meillä on tapaaminen, Kaisa luulee että haluan keskustella kuulumisia, mutta minulla on jotain muuta mielessä...siitä lisää sitten seuraavan kerran ;)

Aurinkoa ja treeniä

Huh hellettä sanon minä...en valita, mutta viileämpikin sää kelpaisi.
Ei niinkään itseäni ahdista, mutta eläinten puolesta harmittaa. Koirat ei jaksa mitään js niiden oloa viilennetään märillä pyyhkeillä ja juomakuppeihin lisätyillä jääpaloilla. Jopa kissat ova ihan veto veks.

Tämä viikko oli nyt tällä erää viimeinen viikko kun sain treenata pt:n kanssa 2 kertaa viikkoon. Jatkaisin ehdottomasti tätä tahtia jos se vain työvuorojen kanssa olisi soviteltavissa. Viimeiset pari viikkoa on keskitytty jalkoihin ja hanuriin, kun käsi ei ole kunnossa eikä tarkkaa diagnoosia ole vielä olemassa...riskejä ei oteta.
Tämä viikko oli oman valkun kanssa ajoitettu, ja vaikka jouduin äärirajoille treeneissä niin silti Kaisa on vaan niin paras :)
Keskiviikon salitreenit oli aika ikimuistoiset, voi sitä hien ja puhinan määrää ja kun en osannut suutani taas pitää oikeassa kohdassa kiinni niin saimpa parit ylimääräiset liikkeetkin vielä tehdä :D
Eilen oltiinkin yhdessä Malminkartanon jätemäellä...aika tappava treeni +30° helteessä, mutta monta sudenkuoppaa sain ylitettyä ja se fiilis joka oli koko illan oli mahtava. Pyysinkin jo että mennään toisenkin kerran :) En ole niin antaumuksella koko aikuisiällä tasaloikkaa hypellyt kuin eilen hyppelin, puhumattakaan kaikesta muusta mitä sain kokeilla ja ylittää rajojani. Ehdottomasti suosittelen muillekin!!

Hieman oli hiki kotimatkalla :)

Maanantaina on taas uusi lääkäriaika, toivottavasti laittavat nyt edes ultraan tuon olkapään takia. Kipeä se on, eikä jaksa nostaa mitään maitotölkkiä raskaampaa. Soitin töihinkin eilen tuosta ajasta ja sain kyllä niin kylmää kyytiä esimieheltäni etten hetkeen ollut varma miten pitäisi toimia. Suoraan vinoiltiin että nyt kun lomat on ohi niin onkin hyvä jäädä sairastamaan ym ikävää. Tuli oikeasti törky pahamieli, kun en tätä ole itselleni vartavasten tilannut. No täytyy vaan unohtaa koko juttu.

Jutta oli lisännyt eilen facebook sivuilleen ihanan kuvan, se tuli kuin tilauksesta

Nyt jatkamaan pyykkimuorin hommia :)

PT-päivä

Eilen oli taas kauan kaivattu pt-päivä Tampereella. Viimeiseen asti mietin voinko osallistua koko päivään, kun toinen oljapääni alkoi temppuilemaan viikko sitten. Jotenkin tuntui etten löydä itselleni sopivaa ryhmää, kun mitään yläkropan treeniä ei oikein voi tehdä ja jalatkin on tapettu kahteen kertaan jo Bettinan kanssa viikon aikana ja maanantaina on kova aikomus nousta sinne pollen selkään :D No mitä mulle jäi, keskivartalotreeni....voi elämä ja kuolema sentään!!

Jo lämmittelyn aikana oli kuuma ja vatsaa nipisteli suloisesti, mutta niin vain tunti jumpattiin. Viimeisten toistojen aikana tarvitsin jo auttavaa kättä kun jalat ei ät vaan enää nousseet yläilmoihin loppuun väsytettyjen massulihasten turvin. Jäätävän väsyttävä mutta ihana treeni ja nuo pt:t ovat vaan niin kannustavia ja tsemppaavia. Ehkä jo siis ensi kerralla uskaltaudun jalkaryhmään ;)

Muutenkin viikko on mennyt jotenkin putkeen, jos ei tuota kipuilevaa käpälää lasketa. Valkkuni nosti ruokavalioon hiilareita kun paino junnaa +-2kg väliä. Tuntuu että energiat on nyt kohdillaan ja treenit jaksaa paremmin. Bettinan sanat perjantaina olivat musiikkia korville kun hän kehui kuin sitkeä sissi oon <3
Hiki kyllä lentää silleen vähemmän naisellisesti, mutta pääasua lienee että kone käynnistyy taas :)

Aamulla ajattelin hypätä vaakaan hetken mielijohteesta, ja nauruksihan se meni....joko mun ruokavalio toimii ja minusta on tullut viikossa lihaksikas sikaniska tai sitten on pattereiden vaihto ajankohtainen. Veikkaan jälkimmäistä :D

Huomenna sitten heti aamulla lääkäriin käpälän kanssa, toivottavasti saan nyt oikean diagnoosin enkä vain arvailuja. Kipulääkkeitä on mennyt viikon ajan ja vaikka ovat ihan kiitettävän vahvoja nappeja niin kipu puskee silti läpi. :(

Nyt ihastelemaan kesän ensimmäistä ukonilmaa

Sekametelisoppa kuulumisineen

Hieronnan jälkeisessä euforisessa olotilassa lienee ihan paikallaan päivitellä nyt vähän laajemmin kuulumisia menneiden kuukausien ajalta.
Luvassa lienee siis luvattoman sekavaa tekstiä ja muutamia kuvia :)

Arkeni pyörii sujuvasti treenien ja perheen parissa. Työ josta olen aina tykännyt alkoikin kevään aikana tökkiä pahemman kerran ja se heijastui omiin treeneihin. Yksin jumppaamisesta ei tahtonut tulla mitään ja olin jo valmis luovuttamaan. Ennen kesälomalle jäämistä kävin esimiehelle kertomassa, että alan katsella uutta työpaikkaa.
Mikä sitten mättää? Potilaat ovat haastavia, päihdetaustaisia, mutta jokin heissä vetää minua puoleensa. Työyhteisössä kuohuu, työkaverit vaihtuu tiuhaan ja joukkoon on eksynyt nyt ryhmähengen myrkyttäjiä, selkäänpuukottajia. Olen rehellisesti puhunut selkävaivastani ja sen aiheuttamista rajoitteista, ikävä kyllä tätä ei kaikki ymmärrä vaan koko työkykyäni on alettu epäilemään kun en käsivoimin suostu isoja, liikuntarajoitteisia miehiä nostamaan. Ja kun en suostu mikään sylkykuppikaan olemaan, niin on aika viritellä uutta matoa koukkuun.

Löysin kevään aikana itseni hierojan pöydältäkin ja rakastuin heti...en hierojaan, vaikka komistus on hänkin, vaan siihen tunteeseen joka tunnin käsittelyn jälkeen aina jäi kroppaan. Säännöllisesti nyt huollatan itseäni, ja kyllä vaan tuntuu että pahimmat jumit alkaa olla poissa. Pitkään piti kärvistellä ennenkuin tajusi kuinka tärkeää itsestään huolehtiminen on.

Bettinan kanssa tosiaan jumppaillaan säännöllisesti viikottain. Tarvitsen edelleen sen piiskaajan rinnalleni että homma ei jäisi paikoilleen junnaamaan.
Viime viikon perjantaina pääsin helvetin esikartanoon/Mayorsille viettämään jalkajumppaa...hack-neitsyys meni ja jalat toimivat vasta eilen kunnolla.
Viime viikolla kokeiltiin myös mavea 40kg:lla (pieni määrä joillekin, mulle pelottavan iso). Pisti puhalluttamaan ja pelottamaan. Tuo selkä on edelleen minulle se iso mörkö. Bettina rohkaisi kovasti ja niimpä vaan lyhyt sarja vedettiin ja minä leijuin taivaissa...ruotoni ei katkeakaan ehkä ihan helpolla.
Lauran treeniä myös kokeilin ja ulkorääkissäkin kerkesin käydä. Jäätävä mimmi, ja tasan laittaa töitä tekemään 100 lasissa...palaamme varmasti yhteisiin treeneihin vielä.
Eikä unohdeta omaa valkkua Kaisaa, hänen kanssaan olen myös kerennyt muutaman kerran treenata ja loppukuulle on taas yhteisiä aikoja varattu :)
Ihania naisia jokainen <3

Viime lauantaina käytiin perheen kanssa jätemäellä rappurallia vetämässä...minä könkkäsin kipeillä reisilläni kuolemaa tehden ylös. Mutta siltikin alitin marraskuussa tehdyn ajan 27 sekunnilla...ei huonosti ollenkaan.

Karvainen vauvamme on kasvanut huimasti, neiti kohta 7kk painaa jo 40kg ja kuvittelee olevansa maailman pienin sylikoira ahtautuessaan päivittäin mamman massun päälle hakemaan hellyyttä. Riiwiö-ikä on saavutettu ja meillä tehdään Nanan toimesta remonttia vähän joka paikassa :/ Toivottavasti tämä vaihe menee nopsaan ohi, muuten meillä saattaa kohta olla muutama seinä vähemmän ja vapaa kulkuyhteys makkarista kellaritiloihin :'-( Ensimmäinen näyttelykin on takana ja 3 viikon päästä olisi seuraava koitos.

Tänään voitin yhden mörköni ja tallustin poikien kanssa Pirkkolan plotille nauttimaan auringosta. Mitäkö outoa siinä on? No katsopas itse...

Minä bikineissä ihmisten ilmoilla, ei olisi ihan heti voinut uskoa!!

Mutta tästä on taas hyvä jatkaa matkaa eteenpäin...

Elossa edelleen

Laiskuutta, saamattomuutta...mitä ikinä lieneekään niin luvattoman pitkä aika on taas kulunut edellisestä postauksesta.

Lupaan parantaa tapani, ja yrittää hieman tiheämmin päivittää kuulumisiani :)

Elo etenee tasaisesti valmennuksen ympärillä. Heinäkuu vietetään lomaa ja minä nohevana likkana täräytin varailla pt-treenejä x2/vko loma-ajalle. Loppukuusta alkaa kauan haaveilemani ratsastuskurssi, joten aktiviteettejä ei tältä lomalta puutu (y)

Tässä vähän muutoskuvakollaasia, kuvattu elokuu-13 ja toukokuu-14

Kroppa muuttuu pikkuhiljaa....vaikka onhan tuo jo melko jäätävä muutos, ikinä en nähnyt itseäni noin isona kun peiliin katselin. Toisaalta nyt en peilikuvassa nää tuota muutosta joka on jo tapahtunut. Ihanankamala mieli :D

Nyt salille Bettinan ohjaukseen...ensikerralla sitten enemmän kuulumisia *pus*

Kuulumisia

Päivät kuluu niin ettei perässä tahdo ollenkaan pysyä, kohta on helmikuutakin jo puolet mennyt...

Treeniohjelma jonka sain on haastava mutta ihanan monipuolinen. Kerkesin kyllä jo taas kiukun aiheet kerätä kun en omasta mielestäni jaksanut tarpeeksi isoja painoja pyöritellä ja siihen uudet muutoskuvat eivät näyttäneet omaan silmään mitään muutosta...eli itkupotkuraivarit oli valmiit...ja taas valkulle viestiä ja kitinää :/ Kyllähän sieltä taas realiteetit tuli vastauksena takaisin. Mutta on se vaan ihanaa ja helpottavaa kun on joku jolle voi avautua ihan reilusti...voin vaan kuvitella sen huokailujen määrän kun Kaisa aina avaa minun viestini ;)

Mutta näkyykö näissä muutosta? Vasemman puolen kuvat otettu elokuun puolessavälissä, keskimmäiset lokakuun puolessavälissä ja oikeanpuoleiset nyt helmikuun alussa. Vai olenko tosiaan aivan puusilmä??

Ehkä en hetkeen taas kuvaile...saattaa olla psyykeelle parempi niin.

Mutta jotain ihanaakin ohi treenien. Lauantaina hypättiin isännän kanssa autoon ja ajeltiin Savonlinnaan, ja mitä sieltä tulikaan mukana kotiin....

Suloistakin suloisempi nöffivauva, ikää 8 viikkoa <3

Aika onnellinen olo, alkuvuosi on sujunut niin hyvin että uskon tästä vuodesta tulevan edeltäjäänsä parempi...

Täällä taas

Luvattoman pitkä tauko tässä kirjoittelussa :(
Toisaalta eipä tässä ihmeitä ole tapahtunutkaan, loppuvuodesta iski "kisaväsymys", eikä treeni kulkenut ollenkaan. Ruokailut onneksi pysyi ruodussa ja homma meni eteenpäin omalla painollaan.

Nyt tammikuussa kävin hakemassa uutta intoa Baroona-areenalta Jutta on the road kiertueelta

Mukava ilta ja paljon asiaa...ja tuo Bull on vaan niin jäätävän iso, kunnioitusta herättävä pakkaus.

Fitfarmin vuosivalmennus tärähti käyntiin 20. päivä, kun kävin moikkaamassa valkkuani Kaisaa. Ihanaa oli jutella ja vaihtaa kuulumisia, tunnelmia ja odotuksia.
Eilen sain uuden saliohjelman, ja se pisti puhalluttamaan...mutta rohkeasti tänään taapersin pt-Bettinan ohjaukseen.
Jännitti taas kuin pientä lasta ennen joulupukin saapumista. Olin päättänyt jo kotona että lähden tekemään töitä, enkä vinkumaan...ja sitä sai mitä tilasi. Jäätävä jalkarääkki!! Pariin otteeseen notkahdin Motivuksen lattialle, mutta sieltä vain noustiin ylös ja homma taputeltiin kasaan.
Pelkäsin ennakkoon suorinjaloin mavea, selkä kummittelee mielessä edelleen ja onhan siinä riskinsä saada välilevynpullistuma uusiutumaa. Pelkällä tangolla aloiteltiin ja hyvän poltteen sai takareisiin :)

Torstaina ja lauantaina sitten uudet treenit, saadaan ohjelma kunnolla käytyä yhdessä läpi. On helpompi sitten jatkaa itsekseenkin.

Uudet kuvatkin on otettava, jos sitten itsekin näkisi eron viime syksyyn :)

Joulu

               Hyvää ja rauhallista Joulua

Tissikriisi

Aikaa viimeisestä päivityksestä on kulunut luvattoman paljon, olevinaan ollut niin kiire ettei ole ehtinyt postailemaan kuulumisia. Mutta tässä niitä nyt tulee...

Treenit on olleet vähissä, tässä on sairasteltu lasten kanssa ihan kiitettävästi. Lisäksi yöpainotteiset työvuorot syö vapaa-aikaa ihan liikaa. Ja joulukiireet painaa päälle...juu tiedän, selityksiä selityksiä. Mutta tärkeintä lienee että ruokahommat toimii 😊 Mutta kyllä minä niin ootan uuden valmennusjakson alkamista!!

Joulua on kotiin laitettu pikkuhiljaa, lahjat on hommattu ja voin vannoa että tänä jouluna lapset kokevat yllätyksiä 🎅
Kuusi haettiin eilen ja hetihän siihen piti koristeet saada, ja nätti tuli

Ollaan käyty laulamassa kauneimpia joululauluja, ihasteltu ekaluokkalaisten taitoja pikkujoulussa ja nautittu taitavista musiikkiesityksistä yläasteen ja lukion yhteisessä joulukonsertissa

Tässä kaikki ne kivat jutut, mutta tänään maailma synkkeni alusvaateostoksilla. Kyllähän olen tiedostanut että muutosta tämän pienenemisen aikana on tapahtunut myös tuossa rintamuksessa, mutta tänään se lävähti todellisuutena kasvoille kuin kylmä rätti. 

Itku meinasi päästä sovituskopissa 😭Ja sillä siunaamalla sekunnilla päätin että ensi vuonna alkaa säästäminen rintaoperaarioon. Turhamaista tai ei, mutta asialla on minulle iso merkitys tai ennenkaikkea itsetunnolleni. Mieluummin korjautan rintamustani ja olen onnellinen kuin vaivun epätoivoon roikkuvien ajokoirankorvien kanssa.

No on tässä jotain hyvääkin, nyt löydän kauniita alusvaatteita kun enää ei tarvitse tyytyä puuterinvärisiin mummomallin liiveihin 👙

Kyllä liki -30kg tekee tehtäviään ympäri kehoa, olisikin liian helppoa jos paikat piukkenisi vain niistä ongelmakohdista.

Ehkä yritän nyt kääntää tämänkin kriisin voitoksi, ei tämä kuitenkaan maailmanloppu ole...kai...

Minun päivä

36v...no onhan se jo aika paljon, mutta loppupelissä ei vielä oikeastaan mitään. En tunne olevani vanhempi kuin eilen, enkä pode ikäkriisiä :)
Mutta tänään siis pärähti vuosi lisää elinkaareen.

Mietin aamupalaa kasatessani että näin kauan piti elää ennenkuin tajusi alkaa huolehtimaan itsestään, mutta kun täytän pyöreitä 4 vuoden päästä, niin voinkin olla aika hyvässä kunnossa ;) Haaveita pitää olla ja niitä kohti mennään...minä pystyn unelmani saavuttamaan.

Synttäreitä ei sen ihmeemmin juhlistettu, en koko aikuisiällä ole pitänyt sitä tarpeellisena. En siis suunnitellut tänäänkään baari-iltaa lähikuppilassa tai siiderinlipitystä kotisohvalla, ei ole aamulla tukka kipeä eikä vuosisadan morkkis.
Rakas ystävä lähetti eilen jo yllärinä kukkasia...tosi kaunis kimppu ja tänään sain kotiväeltä ruusuja ja tyttäreltä bodyshopin lahjapakkauksen (pesukukka, suihkusaippua ja vartalovoide). Facebookissa ystävät muistivat ikääntymistäni, joten olen oikein tyytyväinen.

Tänään saatiin hommattua jo 3 lahjaa pukinkonttiin lapsille...ne kalleimmat hankinnat. Nyt voi rauhassa täydentää ostoksiaan pitkin matkaa. Tänä vuonna onkin aika selvät suunnitelmat mitä ostetaan, ei tarvitse päättömänä juosta kaupasta toiseen ja haalia turhaa roinaa säkkitolkulla.

Joulu saa jo tulla <3

Voihan flunssa!!

En muistakaan milloin viimeksi olisin ollut kipeänä, mutta niin se vain tämä romoska löysi minutkin tänä syksynä.

Harmittaa ihan vietävästi, kun tälle viikolle oli suunniteltu vaikka mitä kivaa puuhailua ja pt-treenitkin joutui siirtämään ensi viikolle. Ärsyttävä olotila kun nokka on ihan tukossa ja jäseniä pakottaa, vaan ei jaksa kuumetta nostaa.
Ruoka ei oikein maistu, mutta sitkeästi irvistellen olen ohjeiden mukaisesti mussuttanut evääni ja vettä kuluu PALJON!!

Tänään kuitenkin uhmaan oloani ja lähden käymään Ruoholahdessa Body Actionilla. Omegat loppui aamulla ja iltapäivällä menee viimeiset Herat, joten täydennystä on haettava. Ehkä Tytiltä saa vinkkejä flunssan häätöön samalla.
Samalla reissulla pitäisi etsiä Lippupalvelun myyntipistekin. Cheekin stadionkeikan liput pitäisi lunastaa ettei varausaika mene umpeen. On se äijä, reilu tunti ja stadion oli varattu täyteen :)

Sunnuntaina kerkesin kahteen kertaan leffaankin. Ensin käytiin poikien kanssa katsomassa Turbo 3d:nä. Ihana elokuva etanasta jolla oli unelma ja jonka se totetutti kun vain jaksoi luottaa itseensä.

                                         "Ei oo unelmaa liian suurta, eikä unelmoijaa liian pientä"

                                                                  Pojat matkalla leffaan


Illalla sitten kävin isännän ja tyttären kanssa vielä katsomassa Nälkäpeli- Vihan liekit. Oli hieman outoa katsoa leffaa kun olen kirjan jo lukenut...ei ollut sellaista jännitystä kun tiesi mitä tulee tapahtumaan. Mutta onhan se melko vaikuttava kuva. Viimeistä osaa siis odotellessa :)

Nyt nauttimaan Jouluradiosta ja kynttilöiden rauhoittavasta valosta. Olen ehkä vähän aikaisessa, mutta olen päättänyt että tästä joulusta tulee paras ikinä. Tämä perhe on rypenyt välillä niin pohjamudissa, että nyt noustaan ja nautitaan yhdessäolosta ilman turhaa stressiä. Omaa perhetä ei kuitenkaan mikään voita <3

Treeniä tauon jälkeen

Kahden viikon tauon jälkeen oli tänään taas salipäivä ja pääsin ihanan Bettinan käsittelyyn....mulla on ollut niin ikävä tuota mimmiä!!!
Ja piru miten hyvälle tuntui pitkä halaus ensimmäisenä, tiesi taas olevansa arvokas ihminen <3

Ja töitähän tehtiin taas ihan viimeisiin minuutteihin asti. Mun vihaama etureisiliike oli tänään...mulla on niin viha-rakkaussuhde siihen kojeeseen. Tiedän että se pirullinen polte iskee jo ekassa sarjassa, eikä tuo nainen anna mun lopettaa kesken vaan tiukka ilme kasvoilla pakottaa haastamaan itseni ja ottamaan sen viimeisenkin voiman käyttöön....raivostuttavaa mutta kuitenkin niin huippua!
Olkapäät sai ihan yhtä ison osan rääkistä, saattaa huomenna hymyilyttää :)

Vielä yksi yhteinen treeni ja tämä sessio on taputeltu kasaan. Mie niin ootan tammikuuta, ja luulempa tietäväni että sitä odottaa myös mun valmentajani Kaisa ja huippuihana pt Bettina...mie niin rakastan noita ihmisiä <3

Torstai toivoa täynnä

Kovin on harmaata ja sateista tuolla ulkona, millään uskoisi että elellään marraskuun loppua. Niin paljon odotan jo lunta ja pakkasta. Talvi vaan on niin kaunista aikaa.
Mutta eipä tämäkään syksy pääse masentamaan, kun alkaa olla sinut itsensä kanssa :)

Viikko taas mennyt niin lujaa kyytiä että hyvä kun kyydissä pysyy.
Viikon aikana olen pohdiskellut tulevaisuutta, mitä haluaisin tehdä isona. Kyllä, minun pitäisi oikeasti alkaa miettiä että mitäs sitten jos Keva antaa myönteisen päätöksen ammatilliseem kuntoutuksern ja katsoo että nykyisessä työssäni rikon vain itseäni.
Raskaita asioita. Rakastan työtäni ja potilasaineisto työpaikallani on juuri sellainen joiden parissa haluan töitäni tehdä. Iso toive olisi että työnkuvaani voitaisiin keventää niin etten joutuisi muita vaihtoehtoja edes miettimään...taitaa vaan olla turhan iso toive :(
Mutta katsotaan mitä tuleman pitää

Eilen näin töissä työkaverin, jonka kanssa olemme nähneet viimeksi alkuvuodesta. Hän kävi kanslianluukulla huikkaamassa tervehdyksen kun tein kirjauksia. Kysyi sitten olenko pienentynyt kun kasvoista huomaa. Tuumailin että ehkä vähän, enkä ajatellut asiaa enempää. Hetken päästä näimme uudestaan käytävällä ja työkaverin ilme oli kaikenpuhuva, hän mittaili minua katseellaan ja tuumasi minun näyttävän oudolta kun puolet olen ainakin pienentynyt. Naurahdin ensin, kunnes tajusin että kyllähän vajaassa vuodessa kiloja on karissut melkoinen määrä ja sitä tiivistymistäkin on tapahtunut. Tätä muutosta ei vaan itse nää samoin kuin joku ulkopuolinen. Mutta tulipa taas hyvä mieli, ja matka sen kun jatkuu vain <3

Ja uskokaa tai älkää, sateen jälkeen paistaa jokaiselle aurinko

Huipulla tuulee

Ihana aamu <3

Tilasin tuolta talon isännältä taksikyydityksen Malminkartanoon klo 9.30. Kiltisti se muuten kuskaileekin ;)
Vuorenjuurella tavattiin muiden Farmihörhöjen kanssa ja matka kohti huippua saattoi taas alkaa. 4 sisukasta mimmiä meitä nyt oli haastamassa itseään. Ensimmäisellä kierroksella kellotin pohja-ajan: 4.07min, tätä on hyvä lähteä parantamaan jatkossa. 7 kierrosta kiivettiin ja kyllähän se taas reiskoissa ja hanurissa tuntui...oli alamäkikin aika vinkeä lopussa tassutella alas.
Eino-myrsky esitteli voimiaan, mutta ihan rauhassa sai pullistella, ei me vähästä hätkähdetä.

Oli kyllä ihan parhautta taas tavata hengenheimolaisiaan, vaihtaa aatoksia ja kuulumisia ja ennenkaikkea imeä sitä positiivista energiaa itselleen. Seuraavan kerran treffataan sitten joulukuun 1. päivä

2 päivää kohta takana taas kunnon ruokailua ohjeiden mukaan ja jo nyt huomaan sen huikean eron olossani. Ei väsytä, terve nälkä murahtelee säännöllisesti massussa ja ylimääräinen turvotus alkaa hävitä. Ei ole yhtään ikävä mitään mässyjä tai hiilaripöhnää, mie tuun ilmankin toimeen :)

Oon niin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä <3

Viikko kuntoutuksessa

Tämä viikko hurahti kuntoutuksessa Ortonissa.
Vähän sekavin ajatuksin sinne maanantaiaamuna hiippailin, suuria odotuksia en osannut asettaa viikolle. Aikataulut paperilla tuntuivat vaativilta, ei sinne ainakaan lepäämään menty.

Viikon aikana sain tavata useamman kerran fyssarin, toimintaterapeutin, sossun, psykologin ja lääkärin sekä sairaanhoitajan. Melkoinen tiimi siis hoitamassa minua ja selkääni. Ja kerrankin tuntui että minut otetaan nyt vakavasti.
Aika kylmää kyytiähän sieltä tuli faktojen valossa, asiat jotka itsekin olin osannut aatella tuntuivat nyt entistä kovemmilta kun ammattilaiset ne minulle kertoi....tämä selkäranka ei kestä osastotyötä enää kauan. Kehoitus laittaa Kevaan hakemus ammatillisesta kuntoutuksesta tuli useammalta ammattiryhmältä. No, kunhan arki koittaa ja on aikaa niin alan asiaa selvittämään...eihän tässä muukaan auta.
Mutta kyllä mieltä ylensi kaikkien kehut omasta aktiivisuudesta ja motivaatiosta ja jo saavutetusta painonpudotuksesta tämän vuoden aikana.
Hienoja eväitä sain kotiin vietäväksi ja maaliskuussa sitten tavataan taas. Ja saihan sieltä uusia ystäviäkin :)

Ja jotta kotiinpaluu olisi ollut täydellinen niin pitihän tuonne Ruoholahteen vielä pyrähtää ostoksille Body Actionille..
Mitäs tykkäätte?

Nyt odotellaan salille pääsyä...kelpaa muuten treenata noilla vermeillä. Nuo housut on vaan niin ihanat!! <3

Sunnuntaina sitten taas Malminkartanoon jätemäen rappusiin muiden Fitfarmin mimmien kanssa...ihan parhautta :) Saan vertaistukea tämän valmennustauon aikana, joka muuten alkoi jo eilen. Katsotaan miten untuvikon siivet kantaa

Isänpäivä

Tänään juhlitaan maamme isiä, onnea jokaiselle olette päivänne ansainneet <3

Kun itse on joutunut kasvamaan lähes koko elämänsä ilman isää, sitä kummasti arvostaa omien lasten isää. Mutta tiedän että oma isi katselee ja seuraa minua jostain pilvenraosta. Välillä tulee mietittyä millaista elämä olisi jos isä olisi täällä, jos hänet olisin saanut oppia tuntemaan. Olisiko elämäni muotoutunut jotenkin toisin? Siihen en koskaan saa vastausta, ja toisaalta se on asia jota en voi jäädä liikaa murehtimaan.

Lasten isälle ährättiin pari herkkua. Suklaatäytekakku, jossa on kaakaopohja, välissä aprikoosimarmeladia ja suklaa-kermavaahtoa ja päällä suklaakuorrutus. Ei se ihan täydellisesti onnistunut, mutta näytti maistuvan. Jälkiruoaksi onkin sitten sitruunamarenkipiirasta, aika kivikkoinen tie oli sekin vääntää kasaan, mutta toivottavasti maistuu sekin....marenki ei ottanut onnistuakseen koostumuksensa puolesta.

Lapset olivat askarrelleet hienot kortit ja mitalinkin iskä sai <3

Ja koska minä en herkkuihin koske niin kävin eilen Ruoholahden Body Action liikkeestä ostamassa ihanan Fitfarm pipon, jota en meinannut edes saunaan malttaa riisua...ja pitihän saada myös kunnon treenikassi, joten Better bodies laukku lähti mukaan myös :)

Nyt kelpaa lenkkeillä tuolla metsissä...

Huomenna sinne kuntoutusviikolle Ortoniin, jännittää kun en yhtään tiedä mitä odottaa