Voihan villasukka

Täällä taas...elämä kulkee eteenpäin niin tasaista polkua, että välillä oikein ärsyttää kun ei ole mitään kerrottavaa :)

Uusi vuosivalmennus lähti hyvin käyntiin. Pidettiin 2 viikon ketoosijakso alkuun ja ruokajutut muutenkin muuttui viime vuoteen nähden (lue, annokset pienenivät 😜 )
Saliohjelma tehtiin 4-jakoiseksi, ja sitä nyt parhaani mukaan yritän noudattaa. Kävin tuosta lähellä olevasta liikuntahallista hakemassa kausikortin salille...ei enää selityksiä ettenkö kerkeäisi treenaamaan, kun matka kestää muutaman hassun minuutin. Oon jotenkin aina mieltänyt, että siellä kellarissa on joku kämäinen salinrähjä, mutta yllätyin positiivisesti...sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsen.

Käsi venkuloi edelleen ja elää omaa elämäänsä. Lapatuki ei pidä ja varsinkin vipunostoissa sarjat jää auttamattomasti aina kesken. Kyllähän ne saisi varmaan remmottua loppuun, mutta siinä kohtaa ei olisi enää tietoakaan puhtaasta tekniikasta vaan enemmänkin venäläisen ruletin pelaamisesta. Joten olen tyytynyt siihen mitä pystyn kunnolla tekemään, vaikka hermoa se syökin.
Onneksi parin viikon päästä pääsen omalle työterveyslääkärille ja toivottavasti vihdoin saan passituksen tai ainakin lähetteen magneettikuvaan.

Mitä tuohon otsikkoon tulee, niin olen täysin hurahtanut neulomaan villasukkia. Kantapäät ovat aina olleet minulle se näkymätön mörkö, jonka vuoksi en kutimiin ole koskenut. Alkoi niin älälle ottamaan kun työkaverit hehkutti neulomisen ihanuudella, joten härkää sarvista kiinni ja youtube videoiden avulla minäkin onnistuin. Aika hienoja, vaikka itse sanonkin 💜

Löysin toissapäivänä myös kadonneen peilikuvani, ja sitähän nyt on ihailtu ihan huolella. Pää siis pikkuhiljaa alkaa ottaa kiinni jo saavutettua tulosta.

                   Elämä on melkoisen ihanaa!!

Joulusta selvitty

Onneksi joulu on vain kerran vuodessa....ei, minulla ei ollut stressiä eikä paineita pyhien suhteen. Mutta minulla on jäätävä turvotus parin vapaasyöntipäivän jäljiltä 😨
Vaikken vetänytkään mitään ruokaövereitä, niin silti olen onnellinen kun sain palata takaisin Farmi-eväisiin.

Joulu sujui muutenkin rauhallisissa merkeissä perheen kanssa, ulkoiltiin ja oltiin vain. Nautittiin koko perheen yhteisistä vapaista, joita nykyään niin harvoin on.

Nyt suunnataan sitten katseet kohti tulevaa vuotta. Valmennuksen suhteen tulee muutoksia, kun uuden vuosivalmennuksen myötä myös oma valmentajani vaihtuu. Toki Kaisan olisin mieluusti pitänyt itselläni, mutta en ole ollenkaan pettynyt siihen että tilalle saan Bettinan.
Uusia tavoitteita mietitään yhdessä ja laitetaan homma kulkemaan astetta kovempaa...ja toivotaan että kantti kestää ämmällä.
Mutta nämä muutokset vasta tammikuun loppupuolella 😊

Se onkin kohta taas uusien kuvien ottamisen aika, pääsen itkupotkuraivoilemaan, kun puusilmänä en ikinä tunnu näkevän sitä muutosta. Mutta löysimpä tuossa pyjien aikaan kuvan itsestäni joka on otettu tammikuussa 2012....voi taivas varjele!!! Jos ei mikään muu pidä motivaatiota yllä niin se kuva ainakin 😱

Ei ole enää totta

Miten ihminen voi olla näin kömpelö?

Eilen nousin vähän vauhdikkaammin sohvalta vastatakseni puhelimeen. Ennenkuin tajusinkaan niin kuului ikävä rusahdus ja löysin itseni rähmälläni lattialta. Nilkan nivelsiteet sai kyytiä, ja voin kertoa että tekee kipeää :-(

Kyllähän tuolla kävelemään pystyy, mutta sitä seuraava turvotus on melkoinen...joten liimasiteellä mennään nyt hetken aikaa. Saapa nähdä tehdäänkö nyt hetkeen sitten jalkatreenejäkään *painokelvotonta tekstiä*

Täällä taas

Luvattoman pitkä tauko taas kirjoittamisessa, ei vaan ole tuntunut olevan mitään kirjoittamista.

Syksy on mennyt käden kanssa tapellessa. 4 kuukauden treenitauko yläkropassa söi naista järjettömän paljon ja kaikki muukin tekeminen alkoi olla melkoista taistelua. Voin tunnustaa rehdisti, että jalka-persejumpasta sain varmaan jo yliannostuksen.

Kauhukseni huomasin että tekemiset alkoi olla puhdasta suorittamista ja se tekemisen ilo alkoi kaikota. Samalla aloin valua kokoajan vain lähemmäksi entistä olotilaa, sitä että miellytän muita ja unohdan itseni. Pakko oli pysähtyä ja miettiä mitä oikeasti haluan.
Minähän pyysin jo alkusyksystä Fitfarmilta jatkosopimuskaavakkeet täytettäväksi seuraavaa valmennuskautta varten, niiden lähettäminen kuitenkin vain venyi venymistään. En ollutkaan enää niin varma että haluanko jatkaa ja pystynkö tähän enää. Tunsin keikkuvani välillä hyvinkin ohuella veitsenterällä, jos joku olisi vähän tuupannut, olisin syöksynyt pääedellä sinne samaan suohon josta olen viimeiset puolitoista vuotta pyristellyt ylös.

Onnekseni ystäväni heitti minulle haasteen, osallistumisen oman elämän inventaario hyvinvointihaasteeseen ( hyvinvointihaaste.weebly.com ). Pääsin aukomaan elämäni eri osa-alueita ja pohtimaan minne suuntaan elämäni on menossa ja minne sen tahtoisin menevän. Ajattelin kyllä aluksi että ompahan haaste ja tuskin tästä mitään apua on, nyt olen toista mieltä ja hyvinkin tyytyväinen etyä lähdin mukaan 😊

Uusi vuosisopimus Fitfarmille on tehty, ja vaikka vuosi tuokin hieman muutoksia asioihin, niin tiedän tehneeni sen oikean ratkaisun jatkaessani tällä tiellä.

Vielä kun saan käden täysin kuntoutettua, niin homma pääsee etenemään taas täysillä eteenpäin...kyllä tämä taas tästä!!

Pohjalta suunta taas ylöspäin

Hieman taas ollut taukoa kirjoittamisessa ja syynkin voin kertoa.

Käden toimimattomuus olikin kovaa kyytiä korvienvälille ja olin lähes valmis heittämään kaiken takimmaiseen nurkkaan. Niin turhautunut olo ollut viimeiset viikot, että mikään ei ole onnistunut. Pääkoppaa söi jo peruuntunut ratsastuskurssi mutta entistä enemmän vielä kun jouduin perumaan kauan odottamani Bettinan vetämän ulkotreenin ja siihen perään sovitun jumppa-ajan Mayorsille.
Sain Kaisalta uuden saliohjelman tämän saikuttamisen ajalle, mutta ei siitä yksin tekemisestäkään mitään tullut, jotain rävelsin ja kertaalleen iski niin hirveä vi....s että lähellä oli etten potkinut laitteita ja purkanut niihin kiukkuani! No kesken treenin oli lähdettävä kotiin, ei sinne kannattanut jäädä edes yrittämään enää mitään.

Mutta hengissä siis kuitenkin, ja onneksi minulla on nuo koirat, joiden kanssa on vaan mentävä ulos...no se on ehkä yksi sellainen asia jota en tee koskaan pakon vuoksi, vaan siksi että haluan. On se vaan niin terapeuttista mennä pitkin metsäpolkuja ja nauttia omasta hetkestään. Ja onhan minulla välillä mukana reippaat lenkkikaveritkin :)

Eilen vihdoin pääsin salille Bettinan piiskattavaksi. Olin niin täynnä motivaatiota ja intoa että vähän itsekin yllätyin siitä miten hyvin treeni meni :D Hiki virtasi ja jalkoja poltti, mutta yhtään en muistanut edes kitistä...paitsi prässissä pääsi yksi vähemmän kaunis sana. Bettinakin kysyi jo minulta että olenko vaihtanut aamulla paristoni kun homma kulkee niin hyvin! No arvatkaa sainko siitä vain lisävirtaa ja miten voikin pienen ihmisen mieltä lämmittää kun pt kehuu kauniita takareisiäni <3
Bettina on kova ja vaativa treenauttaja, mutta hänen vahvuus on kyllä tuo jäätävän suuri tsemppaus. Jotenkin hän aina löytää ne oikeat sanat oikeaan kohtaan ja kykenee siinä treenin lomassa hoitamaan myös korvienväliä. Minulle ainakin on ollut suuri apu kun aina olen voinut avoimesti puhua asioista ja purkaa mielipahaani, ja joka kerta olen mieli kevyempänä saanut poistua salilta. Betsku vaan on niin <3

Tänään tuleekin tasan vuosi täyteen siitä kun päätin kääntää sen viimeisenkin kiven hakiessani apua paino-ongelmaan ja sen tuomiin lieveilmiöihin. Tasan vuosi sitten kävelin ensimmäisen kerran Kaisan eteen pelonsekaisin tuntein, enkä tiennyt miten elämäni tuleekaan muuttumaan.
Huomenna meillä on tapaaminen, Kaisa luulee että haluan keskustella kuulumisia, mutta minulla on jotain muuta mielessä...siitä lisää sitten seuraavan kerran ;)

Aurinkoa ja treeniä

Huh hellettä sanon minä...en valita, mutta viileämpikin sää kelpaisi.
Ei niinkään itseäni ahdista, mutta eläinten puolesta harmittaa. Koirat ei jaksa mitään js niiden oloa viilennetään märillä pyyhkeillä ja juomakuppeihin lisätyillä jääpaloilla. Jopa kissat ova ihan veto veks.

Tämä viikko oli nyt tällä erää viimeinen viikko kun sain treenata pt:n kanssa 2 kertaa viikkoon. Jatkaisin ehdottomasti tätä tahtia jos se vain työvuorojen kanssa olisi soviteltavissa. Viimeiset pari viikkoa on keskitytty jalkoihin ja hanuriin, kun käsi ei ole kunnossa eikä tarkkaa diagnoosia ole vielä olemassa...riskejä ei oteta.
Tämä viikko oli oman valkun kanssa ajoitettu, ja vaikka jouduin äärirajoille treeneissä niin silti Kaisa on vaan niin paras :)
Keskiviikon salitreenit oli aika ikimuistoiset, voi sitä hien ja puhinan määrää ja kun en osannut suutani taas pitää oikeassa kohdassa kiinni niin saimpa parit ylimääräiset liikkeetkin vielä tehdä :D
Eilen oltiinkin yhdessä Malminkartanon jätemäellä...aika tappava treeni +30° helteessä, mutta monta sudenkuoppaa sain ylitettyä ja se fiilis joka oli koko illan oli mahtava. Pyysinkin jo että mennään toisenkin kerran :) En ole niin antaumuksella koko aikuisiällä tasaloikkaa hypellyt kuin eilen hyppelin, puhumattakaan kaikesta muusta mitä sain kokeilla ja ylittää rajojani. Ehdottomasti suosittelen muillekin!!

Hieman oli hiki kotimatkalla :)

Maanantaina on taas uusi lääkäriaika, toivottavasti laittavat nyt edes ultraan tuon olkapään takia. Kipeä se on, eikä jaksa nostaa mitään maitotölkkiä raskaampaa. Soitin töihinkin eilen tuosta ajasta ja sain kyllä niin kylmää kyytiä esimieheltäni etten hetkeen ollut varma miten pitäisi toimia. Suoraan vinoiltiin että nyt kun lomat on ohi niin onkin hyvä jäädä sairastamaan ym ikävää. Tuli oikeasti törky pahamieli, kun en tätä ole itselleni vartavasten tilannut. No täytyy vaan unohtaa koko juttu.

Jutta oli lisännyt eilen facebook sivuilleen ihanan kuvan, se tuli kuin tilauksesta

Nyt jatkamaan pyykkimuorin hommia :)

PT-päivä

Eilen oli taas kauan kaivattu pt-päivä Tampereella. Viimeiseen asti mietin voinko osallistua koko päivään, kun toinen oljapääni alkoi temppuilemaan viikko sitten. Jotenkin tuntui etten löydä itselleni sopivaa ryhmää, kun mitään yläkropan treeniä ei oikein voi tehdä ja jalatkin on tapettu kahteen kertaan jo Bettinan kanssa viikon aikana ja maanantaina on kova aikomus nousta sinne pollen selkään :D No mitä mulle jäi, keskivartalotreeni....voi elämä ja kuolema sentään!!

Jo lämmittelyn aikana oli kuuma ja vatsaa nipisteli suloisesti, mutta niin vain tunti jumpattiin. Viimeisten toistojen aikana tarvitsin jo auttavaa kättä kun jalat ei ät vaan enää nousseet yläilmoihin loppuun väsytettyjen massulihasten turvin. Jäätävän väsyttävä mutta ihana treeni ja nuo pt:t ovat vaan niin kannustavia ja tsemppaavia. Ehkä jo siis ensi kerralla uskaltaudun jalkaryhmään ;)

Muutenkin viikko on mennyt jotenkin putkeen, jos ei tuota kipuilevaa käpälää lasketa. Valkkuni nosti ruokavalioon hiilareita kun paino junnaa +-2kg väliä. Tuntuu että energiat on nyt kohdillaan ja treenit jaksaa paremmin. Bettinan sanat perjantaina olivat musiikkia korville kun hän kehui kuin sitkeä sissi oon <3
Hiki kyllä lentää silleen vähemmän naisellisesti, mutta pääasua lienee että kone käynnistyy taas :)

Aamulla ajattelin hypätä vaakaan hetken mielijohteesta, ja nauruksihan se meni....joko mun ruokavalio toimii ja minusta on tullut viikossa lihaksikas sikaniska tai sitten on pattereiden vaihto ajankohtainen. Veikkaan jälkimmäistä :D

Huomenna sitten heti aamulla lääkäriin käpälän kanssa, toivottavasti saan nyt oikean diagnoosin enkä vain arvailuja. Kipulääkkeitä on mennyt viikon ajan ja vaikka ovat ihan kiitettävän vahvoja nappeja niin kipu puskee silti läpi. :(

Nyt ihastelemaan kesän ensimmäistä ukonilmaa