Kaksi viikkoa siis menty uutta elämää eteenpäin, blogin pystyttämistä mietin jo aikaisemmin mutta aatokseksihan se vain jäi kunnes tänä aamuna otin itseäni vihdoin niskasta kiinni. On ehkä helpompi itsekin pysyä projektissa mukana, kun jonnekin tuntojaan rustailee.
Treenit tosiaan alkoivat jo viime viikolla. Ja taas hikeä puski jo siinä vaiheessa kun bussilta kävelin salille. Edessä olisi jälleen aivan uuden ihmisen tapaaminen ja mikä kauheinta lyllertäminen salitrikoissa kaikkien niiden timmimimmien sekaan...pahin painajainen minulle, joka en ole sinut itseni tai kehoni kanssa.
Bettinan tunnistin samantien kun ovesta astuin sisään, olinhan hänet bongannut jo Facebookissa Fitfarmin sivuilta. Ja kas kummaa, se pieni minuutti tai kaksi ja minulla oli taas hyvä olla...olin jälleen voittanut itseni ja jännitykseni.
Jo lämmittelyn aikana juoksumatolla kävellessäni puuskutin ja mietin matoja mielessäni, ja niin sitä mentiin. Ensimmäinen treeni, alakroppa ja heti minulle iskettiin jalkaprässiin painoja ja eikun pumppaamaan. Polte oli jäätävä, syke paukutti jossain tähtiteteellisissä lukemissa ja hiki virtasi. Tsemppaus oli ihanaa, ja minähän tein työtä käskettyä vaikka luulinkin kuolevani jo siihen paikkaan. Seuraavaksi askelkyykyt ja sumokyykyt...reidet huusivat hoosiannaa. Pohdin jällen että mihin ihmeeseen olen pääni työntänyt, eikä aatoksia lieventänyt reiden ojennukset tai koukistukset...voi elämä sentään, jalat olivat kuin puuta, ei niitä oikein tuntenutkaan. Helpoin osuus alkoikin kun pääsin tekemään vatsarutistuksia, lasten leikkiä muuhun treeniin verrattuna. Mutta niimpä vaan saatiin homma kasaan ja omin jaloin pääsin salilta poiskin, vaikkakin kävellessä bussille pisti itseänikin naurattamaan se kävelyni, melkoista ankan taaperrusta :D
Pari päivää toipumista sanan varsinaisessa merkissä ja torstaina uusi koitos, nyt yläkropan treenin muodossa. Joka muuten olikin paljon helpompi tehdä kuin ajattelinkaan, vaikkakin hauiskäännöissä meni nauruksi kun kädet eivät vaan enää suostuneet toimimaan...mutta arvatkaa jätettiinkö treeniä kesken? EI, homma vietiin suunniteltujen toistomäärien mukaan loppuun saakka, vaikkakin pienellä avustuksella. Omin päin treenatessa olisi homma ollut paketissa jo pienen poltteen alettua, itseään on niin helppo huijata.
Ihastuin Bettinan persoonaan ja tapaan piiskata haastamaan itsensä kuitenkin kokoajan kannustaen, että otin heti tälle viikolle uudet ajat. Kun leikkiin on lähdetty niin otetaan sitten kaikki ilo irti. Maanantaina oli taas alakropan vuoro, luulin että homma olisi jo ollut helpompaa kuin edellisellä kerralla...hah...painoja vähän lisää ja jalat maitohapoille. Tänään mentiin ohi minulle suunnitellun saliohjelman ja käsiteltiin koko kroppa...huikeaa. Kaksi eri liikesarjaa ennen lepoa ja minähän painoin, pyyhin hikeä, ähelsin, tunsin kuolevani mutta niin vain maaliin päästiin tänäänkin. Ensi viikolla sitten taas odotettavissa jotain, en tiedä mitä :) Koska tuohon 3kk:n tehovalmennukseen kuuluu vain 6 pt tapaamista, täräytin ostaa Bettinalta jo 5 lisäkertaa. Nyt on minun vuoro pitää itsestäni huolta, ja kun en siihen yksin pysty niin olen valmis satsaamaan siihen apuun jota minulle tarjotaan. Uskon, että tämä satsaukseni tuplaantuu minulle takaisin jossain vaiheessa.
Ja haloo, eihän siellä salilla kukaan minua tuijota. Jokainen keskittyy omaan tekemiseensä. Eikä siellä pelkästään timmimimmejä ja bodareita ole, vaan ihan meitä tavan pulleroitakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti