Tänään oli se päivä, jota olen viikon aikana jännittänyt enemmän kuin mitään.
Jo ajatuksena se että menen tuntemattoman ihmisen eteen paljastamaan sisintäni tuntui oudolta. En ole koskaan tuntenut luontevaksi kertoa ajatuksiani tai avata itseäni ihmisille, olenko sitten jossain määrin sulkeutunut ihminen, en tiedä. Kuitenkin juuri H-hetkellä tunsin itseni rauhalliseksi ja olon hyväksi, se pieni jännityskin katosi kun näin Ninan aurinkoisen olemuksen.
Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä tuon tunnin aikana tapahtuu, mutta onneksi lähdin kokeilemaan. Nina ei todellakaan antanut valmiita vastauksia vaan laittoi minut itseni miettimään asioita. On helppoa löytää itsestään asioita joista ei pidä, mutta entäs ne hyvät asiat...huh! Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen ei olekaan ihan helppoa. On helpompaa miellyttää muita ja unohtaa itsensä.
Tunnin aikana avattiin silmieni edessä olevia lappuja, joiden välistä olen kurkistellut tähän asti epäröiden. Moneen asiaan vastaus onkin ollut aivan silmieni edessä, mutta en ole niitä nähnyt ennenkuin vasta nyt kun ne ääneen puhuin vieraalle ihmiselle. Hämmästelen edelleen kuinka helppoa oli puhua, kerroin kipeistäkin asioista joista edes lähipiiri ei ole kuullut.
Suurin voimavara koko projektissa on minussa itsessäni, sisimmässäni. Minun on opeteltava olemaan kiltti myös itselleni, ihan kuin olen muillekin. Minun on opeteltava löytämään ne hyvätkin puolet itsestäni, eikä aina etsittävä vikoja ja virheitä. On opeteltava rakastamaan itseäni tälläisenä kuin olen, se antaa minulle eväät jatkoon.
Tunti meni niin äkkiä, liian nopeasti. Odotan jo seuraavaa kertaa, koska tämä ei jää tähän.
Pois lähtiessä pää oli pyörällä, mutta tunsin että jokin möykky sinne pöydälle jäi. Kokemus oli eheyttävä.
Huomenna rakastan itseäni enemmän kuin tänään, sen olen itselleni velkaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti