Kyseessä oli siis NRJ:n järjestämä hyvinvointi-ilta naisille, jossa puhumassa olivat Fitfarmilta Jutta Gustafsberg ja Satu Kalmi.
Puhetta oli ravinnosta, liikunnasta ja mielenhallinnasta. Perusasiat olivat kyllä tuttuja, mutta esim alitajunnan vaikutus onnistumiseen ja muut pään sisällä tapahtuvat asiat kolisivat itseeni ja kovaa. Tunnistin itseni niin monessa lauseessa.
Olin ennen mutkun-ihminen, sitten tuli sitkun-vaihe, kunnes aikani asiaa kypsyteltyäni ja selkävaivojani kuunneltuani olin valmis ottamaan sen ison harppauksen ja myöntämään olevani heikko ja tarvitsevani apua. Aikaa siihen vaadittiin, mutta nyt ei tarvitse enää selitellä itselleen eikä muille koottuja tarinoita siitä miksi minä en tähän voisi ryhtyä.
Jutta puhui siitä kuinka ihmiset väittävät ettei aikaa ole treenaamiseen, tätä tekosyytä itsekin käytin pitkään. Ja eihän sitä aikaa ollut, kun päivänsä käytti sujuvasti kaikenlaiseen muuhun muka-tekemiseen. No juu, kyllähän opiskelin ja kävin töissä ja kannoin vastuun perheestä, mutta kummasti sitä aikaa oli aina lösähtää sohvalle sipsipussin kanssa tai viettää aikaa baarissa....ja aikaa ei kuitenkaan ollut itsestään huolehtimiseen??
Pääsin illan päätteeksi vaihtamaan muutaman sanan Jutan kanssa....siis minä odotin kiltisti vuoroani, kun kaikilla muillakin oli intoa päästä puhumaan ja hakemaan positiivista energiaa. Sain valtavasti kannustusta projektiini ja samalla hyvää tsemppiä päätökseeni, mitä sitten kun tämä 3 kuukautta on ohi...no enhän minä vielä ole valmis taistelemaan yksin tätä läskisotaa, joten jatkoa otetaan ihan varmasti :)
Ei tämä helppoa ole, vaikka se siltä voi näyttää. Taistelen joka päivä huonon itsetuntoni ja itseni väheksymisen kanssa, ja tämä yhdistelmä on joka kerran saanut tuhottua yritykseni tavoitella kevyempää ja terveellisempää elämää. Se sama piru on nostellut sarviaan tämänkin projektin aikana, mutta nyt minulla on ympärillä iso joukko ihmisiä, joilta varmasti saan tukea ja kannustusta. Facebookissa on oma suljettu ryhmä meille valmennuksessa oleville, sieltä saan valavasti tsemppiä ihmisten onnistumistarinoista, mutta saan tsemppiä myös siitä että muutkin ihmiset taistelee välillä heikkouksiaan vastaam. En siis ole mitenkään poikkeava yksilö, vaikka vähän outo olenkin :D
Mutta kuitenkin suurin kiitos kannustuksesta kuuluu perheelleni. Hyvin he ovat jaksaneet tätä minun projektia kaikista kiukuista ja pään puristuksista huolimatta. Hienoa tsemppausta ihan jokaiselta, ilman heiltä saamaani tukea, en olisi varmaan koskaan päässyt matkaani edes aloittamaan. Toivottavasti voin jonain päivänä antaa heille takaisin kaiken sen hyvän, jota heiltä olen saanut <3
Nyt kun vain uskallan luottaa itseeni, niin tätä junaa ei pysäytä enää mikään! Olen vielä niin voittajana maalissa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti