perjantai 6. syyskuuta 2013

Arkikuulumisia

Niin se tämäkin viikko taas vetelee viimeisiään, aika kulkee kuin siivillä.

2 aamuvuoroa töissä ja minä olen aivan puolikuollut. En todellakaan muistanut kuinka rankkaa tuo työ voi olla, mutta kuitenkin niin palkitsevaa. Sunnuntain iltavuoron jäljiltä oli eräs potilas kirjoittanut ylilääkärille saakka kirjeen, jossa kiitteli minun tapaani tehdä työtä heti palattuani puolen vuoden sairauslomalta. Mieltä lämmitti kiitokset todella paljon. Paras palaute tulee kuitenkin aina noilta hoidettavilta, he ovat se syy miksi tätä työtä haluan tehdä. Vaikka siellä on taustalla hyvinkin ikäviä tapahtumia ja pohjamudissa rypemistä kun päihteet ovat vieneet mukanaan, niin siltikin arvostan näitä ihmisiä ihmisinä. Heistä kukaan tuskin on toivonut tälläistä tulevaisuutta itselleen. Sairaus se tuokin alkoholismi on.

Eilen pääsin Prismaan ostoksille, piti saada välipalaeväitä...ja sainhan minä, en vain osannut päättää kumpaa makua haluan kokeilla joten otin molemmat :) Mustikkaa maistoin tänään, hyvää oli!
Salihanskatkin löysin itselleni. Eihän ne kummaiset ole, mutta ajavat varmasti asiansa nyt alkuun. Treenikassin tarvitsisin myös, mutta odotan nyt edelleen kärsivällisesti sen Body Action liikkeen avautumista.

Makeanhimo on jättänyt rauhaan, ihanaa olla kun kokoajan ei purista hermo tuolla pääkopassa ja mieli vaadi sokeria. Muu perhe mussuttaa tätä herkkua, mutta minusta minulla on paljon paremmat eväät, vai mitä sanotte?




Näillä eväillä ja hyvillä mielin kohti vapaata viikonloppua. Nauttikaa aurinkoisista päivistä, ja muistakaa välillä myös rentoutua ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti