Tässä on viimeiset pari vuotta lennetty hatarilla siivillä eteenpäin, kuin leikkien omilla voimillaan ja kyvyillään. Jo kesällä tuli tunne, että jotain täytyy muuttua. Kaikki tekemiseni ja tekemättä jättämiseni kuitenkin vaikuttavat itseni lisäksi myös läheisiini tavalla tai toisella.
Itsensä löytäminen, virheiden myöntäminen ja tapojen muuttaminen ei ole helppoa. Paljon helpompaa on etsiä syytä jostakin muusta, ihmisestä, tapahtumista tai asioista joita on tapahtunut joskus aikaisemmin. Vaatii todella paljon myöntää että olen ollut väärässä, olen tehnyt virheitä ja satuttanut läheisiäni vaikka he eivät sitä ehkä tiedäkään. Mutta kun sen askeleen on ottanut, huomaa kuinka paljon helpompaa oma oleminen on, hengittäminen helpottuu, iso taakka nostetaan hartioilta, on helpompi hymyillä, voi aidosti olla onnellinen ja iloita pienistäkin asioista.
Kun menee puolitiehen vastaan ongelmia, saa paljon enemmän itsekin takaisin...Kaija Koota voi tässä kohtaa lainata "Mun pakoni loppuun juostu on". Tämä pitää niin hyvin paikkansa minun kohdalla. Kaksi vuotta on ollut olo kuin olisin ollut peura ajovaloissa, haluaisin päästä piiloon mutta en tiedä mihin päin suunnistan etten satuta itseäni enempää. Nyt tuo tunne on taaksejäänyttä ja voin katsoa hymyillen kohti aurinkoa.
Pysähtyminen, ajatteleminen, virheiden myöntäminen, anteeksi antaminen ja itsensä hyväksyminen...niistä on minun syksyni tehty. Olen vasta polkuni alkupäässä, mutta tiedän että suunta on nyt oikea, tiedän löytäväni vielä perille.
Projektinini painonpudotus ja uusien elämäntapojen opettelu sujuu mallikkaasti, liikunta maistuu ja ruokailut sujuu. Tuloksia tulee hitaasti, mutta varmasti ja minullahan on koko loppuelämä aikaa tähän projektiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti