Väsy väsy säsy...Karvinen kuvaa niin täydellisesti minun tämän hetkistä olotilaa. Tuntuu että voimia ei ole muuhun kuin nukkumiseen. Eilenkin huitaisin kuin huomaamatta 3 tunnin päikkärit ja kuitenkin nukun yöni hyvin. No, toivottavasti tämä on nyt joku ohimenevä olotila...
Sokerihimo alkaa antaa tältä erää periksi, ja minä röyhistän rintaani. Selvisin kiusauksista voittajana... JUHUU!!! Mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa, tuskin tämä taistelu tähän rauhaan vielä päättyi, mutta erät on mulle 1-0.
Sunnuntain töihin paluu pitkän tauon jälkeen oli tosi jännä paikka, eikä ainoastaan siksi että osaston 25 potilaasta vain 2 oli entisiä tuttuja. Pelkäsin koko illan selkääni, ja ilmeisesti jännitin sitä niin paljon töitä tehdessä että sain koko selän jumiin. Paljon siis opeteltavaa, että uskallan luottaa itseeni ja kroppaani. Toki takaraivossa pyörii myös ajatus siitä, että entäs jos tämä työkokeilu osoittaa sen mitä pelkään eniten, että en pystykään tekemään hoitotyötä enää...työtä joka on aina ollut se minun oma juttu, työtä jota rakastan. Turha kai sitä on etukäteen märehtiä ja masentaa sillä mieltään. Mennään vain päivä kerrallaan eteenpäin :)
Koska olin niin kiukkuinen tälle omalle olotilalleni, otin ja huitaisin tehdä nyt aamulla kotitreenin. Ja niin hurmiossa sitä tein, että meni vahingossa yksi ylimääräinen kierroskin. Huomenna voi ojentajat ainakin muistuttaa tehdystä työstä :D Toivon vaan ettei huomisaamulle ole Bettina suunnitellut yläkropan treeniä ;) Mutta ihana päästä taas purkamaan tuntojaan ja kiukkujaan salille ja ihmiselle joka jaksaa kuunnella ja tsempata eteenpäin.
Ja Ressun innostamana otetaan väsymyksestä kunnon ote ja viskataan sillä vesilintua, nyt loppuu tämä urvotus. Hyvää tiistaita sinulle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti